lento elämään olisi kaunis. Sulki silmänsä
kaikelta pahalta mitä mailmaan on luotu, rukoillen
surun turtuvan. Syvän käsittämättömän surun,
jota ihmiskunta vuodatti öljyisinä kyynelinä
kaiken kauniin päälle tahrien viattomuuden.
Itkuisena omasta pienuudestan ja riittämättömyydestään
päivänsäde saatettiin samettisten siipiensä varaan,
tuomaan valoa ympärilleen.
Sinisilmäisen viattoman uteliaisuuden
sokaisemana tanssahtelemaan polkua,
jota riittämiin mieli mustuneena enkelit
tulisivat hakemaan tykönsä.
Sädekullan hämmentyneet ja sumenneet silmät
tiputtelivat kylmiä kyyneliä, jättäen hehkuvia helmiä kärventyneeseen sammaleeseen.
Jos peittää silmänsä noesta ryytyneillä
kämmenillään tarpeeksi lujasti, sysimusta
usva ei tanssittaisikaan läpi öljyisten
polttavien kyynelten upottamaa kauhusta
huutavaa suota. Liian hidas,
tuskasta vaiertava sävel määrää tanssin vaikeat askeleet.
Se eksyttä äidin kyyhkysen valon matkalla.
Siipien ollessa vielä vedenpintaa hivelemättömät,
turvan antavaa kevät tuulta ja auringonlaskun
taikaa kokematta.
Päivänsädettä kuvottaa yksinäisyyden
tunnottomuus ja tyhjyys. Silmät ovat vieläkin
tiukasti ummessa vierittäen laiskasti viivytellen
viimeistä kyynelvanaa. Äänettömän avunhuudon
hehkuva kimmellys hukkui siipien
nyrkkiin puristamiseen, joka puhallettiin
vietellen likaiseksi tomuksi.
Lämmin ja vahva kämmen silittää siipirikkoisen
valonlapsen kasvoja hoivaten. Hellästi,
kuin posliininukkea kantaen sulkee syvälle
turvalliseen syliinsä hyräillen hiljaa.
Läheisyys ja kaukaisesti tutulta tuntuva seesteinen,
peloton olo saavat hennon helpottuneen hymyn
nousemaan Päivänsäteen rohtuneille huulille.
Menninkäinen hymäilee lohdullista melodiaa,
joka keinuttaen kannattelee kyyhkysen ajatuksia
kirkkaammiksi. Pyyteetön huolehtiminen ja
kutitteleva rakkauden tunne liikuttavat sädettä
sisintä lämmittävällä kauneudellaan.
Vahvan voimaannuttavan hymyn vapistessa
huulilla Päivänsäde avaa hitaasti,
luottaen silmänsä. Henkeäsalpaava suoristunutta
selkää värisyttävä käsittämättömän kaunis valo
sokaisee suuret, metsän lumoavaa vihreyttä
loistavat silmät. Valo jota löytämään äiti
kyyhkypienensä luottaen lähetti,
asettuu syleilemään Sädekullan
järkkynyttä sielua suudellen hellästi ruhjeita.
Kirkkaampana kuin koskaan loistaneet silmät
levittävät katseellaan näkymätöntä kauneuttaan
leijailemaan kevyenä tietoisuuden ympärille.
Lumoutuneena, jokaisella hengenvedolla
elämää itseänsä vetävä ja joka hetkellä kokonaisempi.
Säteen katse on täysin uppoutunut Menninkäisen
syviin sielukkaisiin silmiin, joiden
vastustamattomasta lumosta ei tahdo irroittautua .
Menninkäisen huulille soljuu kaunein hymy,
jonka Päivänsäde on koskaan omakseen saanut.
Entistä syvemmät silmät syleilevät kyyhkysen
onnesta säkenöivää sielua,
täyttäen sen täydellä ja joskus tunnetulla rakkaudella,
jota Menninkäisen monta mailmaa nähyt sielu on varjellut mukanaan.
Päivänsäde nostaa mustan kaavun hupun
syleilijänsä silmiltä, nähdäkseen yötä rakastavan
voimakkaan hengen kauniimpana, kuin
kukaan koskaan voi nähdä. Säde pieni raottaa
huuliaan tajutakseen ettei sanoja tarvita,
sielumme ovat jo pitkään kuuluneet yhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti